RSS

Tuote: Puolue

28 Tou

Kokoomus on lähtenyt tulospalkkiolinjalle jäsenten haalinnassa (HS tänään 28.5.).

Hmm, minä kun luulin, että puoluepolitiikan ensisijainen idea on se, että samanmieliset ovat liittyneet yhteen hoitaakseen ja johtaakseen maamme asioita yhdessä. Ensin on ikään kuin sisältö, idea ja ajatus, ja siitä sitten seuraa jäsenmäärä.

Eipä enää! Puolueen uusi idea onkin myydä ja markkinoida itseään ja poliittista järjestelmää ja näin hankkia itselleen mahdollisimman monta kansalaista ”asiakkaakseen”. Näin puolue voi hankkia valtaa ja osoittaa valtansa, vaikka toiminnalla ei muuta sisältöä olisikaan. Pääasia, että valtaa on, vaikka ei tietäisi mihin sitä käyttäisi.

Tai ehkä oletus on, että kunhan jäseniä vaan saadaan, niin kyllä ne sitten sen sisällön keksivät (mikä hyvä tilaisuus nurkanvaltaajille!).

Tulospalkkion lähtökohta voi toki olla, että puolueen toiminnalla on ensin jokin sisältö ja jäsenmäärä kasvaa sitten tämän sisällön vuoksi. Se on kuitenkin hitain ja työläin menetelmä ja sisällön lisäksi se vaatii ihmisten mielissä sellaisia omituisia asioita kuin uskottavuus, johdonmukaisuus ja luotettavuus. Sitäpaitsi puolueen kannatushan on siinä jamassa, missä se on, juuri siksi, että sisältö on ollut köyhää.

Toisaalta ideahan tarjoaa monia mahdollisuuksia. Puoluehan voisi esimerkiksi maksaa uusille jäsenille jäsenpalkkion osallistumisesta tuloksentekoon. Se jos mikä olisi reilua, eikö?

Jos jotain lähdetään oikein markkinoimaan ja myymään, niin tuotteen täytyy olla jossain määrin hyvin määritelty. Millainen tuote on siis puolue? Mitä hyötyä se tarjoaa ”asiakkaalle”? Kuka sanelee sen, mitä paikalliset pikku puolueputiikit saavat myydä brändätyn tukkupuolueen nimissä? Mielenkiintoista, kerrassaan mielenkiintoista.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 28.5.2006 Kategoria/t: Uncategorized

 

Avainsanat: , ,

Jätä kommentti